Ulkoistan, siis olen

Ulkoistan, siis olen

Makoisan lounaan jälkeen pulpahti mieleen vanha mainoslause, hyvä ruoka, parempi mieli. Mieleen pulpahti myös ystäväni muistot ajalta, jolloin ruoka oli jotain muuta ja mieli ei niin hyvä.

Ystäväni työpaikalla oltiin tyytymättömiä lounasruokalan antimiin. Oltiin oltu jo pitkään. Siitä asti, kun yrityksen oma ruokala suljettiin ja palveluntarjoajaksi tuli iso valtakunnallinen ruokapalveluyritys.

Ennen, jolloin kaikki oli muutenkin paremmin, ruoka valmistettiin isossa keittiössä alusta asti itse ja siihen oltiin tyytyväisiä. Henkilöstö oli samoilla palkkalistoilla muun väen kanssa ja tarvittavat muutokset olivat helppoja toteuttaa. Kunnes ruokala alkoi olla sen verran homeessa, että oli isompien päätösten aika.

Äkkiseltään olisi luullut, että päätös olisi ollut helppo. Saneeraus ja keittiöremppa, jonka jälkeen takaisin päiväjärjestykseen. Ei mennyt niin. Päätös oli hylätä rakennus ja ulkoistaa ruokapalvelut valtakunnalliselle yritykselle.

Valtakunnallinen ruokapalveluyritys tuli ja hoiti valmistuskeittiön puutteesta huolimatta ruokapalvelut tuomalla ruuan valmiina isoista keskuskeittiöstä Virosta ja Suomesta. Paikalle jäi toiseen rakennukseen palveluntarjoajan terminologiaa käyttäen kokoomakeittiö. Siellä siis lämmitettiin muualla valmistettu eines. Ja laatu oli. Se nimenomaan oli. Ja sen jälkeen monella omat eväät.

Olen monesti miettinyt ulkoistamista sekä oman työni kannalta sekä muiden asemesta. Tämän päivän sote-huumassa ja muissa mielenkiintoisissa julkisissa hankkeissa mietitään myös ulkoistamista. Jossain tapauksissa siitä hyötyvät kaikki osapuolet, mutta vaikea laji se on.

Ulkoistamisen ytimessä ovat aina ihmiset. Vanha viisaus sanoo, että ehjää ei kannata korjata, mutta tämän päivän trendi, jatkuva tehostaminen aiheuttaa yrityksissä valtavia paineita uuden luomiselle. Ihmiset joutuvat muuttamaan toimintamallejaan, opettelemaan uusia sivutoimintoja, muuttamaan paikkakuntaa ja pahimmissa tapauksissa joutuvat irtisanotuiksi, kun ulkoistamisen jälkeen liiketoiminta ei yhtäkkiä olekaan uudelle toimijalle kannattavaa.

Aika harvassa alkavat olla ne yritykset, missä siivous, kunnossapito, lumenluonti, nurmikonleikkuu tai edes lampun vaihtaminen hoidetaan itse. Pienissä yrityksissä on tietysti pakko keskittyä olennaiseen, eikä vanhaan ei ole paluuta isoissa firmoissa, mutta väitän omavaraisempien yritysten yhä menestyvän.

Ulkoistusten yhteydessä unohtuu usein harmaita alueita, jotka ovat olleet usean eri henkilön vastuulla. Tunnollisesti vuosikymmeniä tehtäviään hoitaneet henkilöt ”päästetään” työttömyysputkeen ja hiljainen tieto katoaa avaruuteen. Sitten ihmetellään, kun kukaan ei tiedä missä ovat 2-varaston avaimet, laakereita ei ole enää hyllyssä, koska Jokke hoiti aina tilaukset, mutta varastokaan ei ole enää oma vaan huoltofirman ja lukossa. Kopiohuoneen lampun vaihtopyyntö pitää syöttää atk-systeemiin, jonne ei ole oikeuksia, mutta helppariin voi tsättää tai pistää tiketin, pölyjen pyyhintä hoituu lisämaksusta, kävelyportin edessä on metrinen kinos, hiekkaa pitää tilata valtakunnallisesta palvelunumerosta, joka välittää tiedon paikalliselle työnjohdolle, joka soittaa traktorikuskille, joka ehtii ehkä huomenna käymään. Sen sijaan, että soittaisi Erkille, joka hoitaisi sekä lampun että hiekoituksen ennen lounasaikaa.

Moni suuryritys on ajautunut pisteeseen, missä rahaa tuova tuote on kehityksen osalta tapissaan ja tehostettavat kohteet valikoituvat helpommin omalta tontilta. Osakkenomistajien ja pääkonttorien luoma paine jatkuvaan tehostamiseen osuu valitettavan usein ihmisiin, vaikka monet koneet vetelevät viimeisiään ja ruokala on homeessa.

Koneiden kapina ei ole vielä niin pitkällä, että ne pärjäisivät ilman meitä. Hyvin viihtyvät ihmiset ovat yritysten toiminnan kehittämisen kannalta välttämättömyys. Ideat eivät lennä kuivan pangasiuskalafileen voimalla. Ulkoistan, siis olen, mutta muistettakoon myös työtä tekevien ihmisten elämäntyö ja merkitys yritysten menestykselle.

Antti Ratia